Terve minäkäsitys

Eilen aloin miettiä sitä, kuinka olen vuosia tosissani ollut sitä mieltä, etten muka tarvitse ystäviä. Nyt ymmärrän, että tämä ajattelutapa oli tasan ja vain ainoastaan asian kieltämistä. Yksin oleminen oli minulle niin kipeä asia, että yritin etsiä sille jonkin mieltäni rauhoittavan selityksen. Fakta nyt vain kuitenkin on, että yksin EI ole hyvä olla.

Ihmisen minäkäsitys kehittyy peilaamalla itseään muiden ihmisten kautta. Et saa millään muulla keinolla selville, kuka oikeasti olet. Ihmisiltä saat joko positiivista ja negatiivista kommenttia, ihanteellisessa tapauksessa molempia, jotta opit hieman itsekriittisyyttä. Jos käy kuitenkin niin, että alat jossain vaiheessa saamaan huomattavasti enemmän negatiivista kuin positiivista palautetta, voi vaarana olla syrjäytyminen. Tällöin ihmiset alkavat pitää sinua outona ja lopulta olet siinä pisteessä, että saat vain ja ainoastaan negatiivisia kommentteja. Olet joutunut noidankehään.

Noidankehään jäätyäsi, käsitys itsestäsi ei vastaa todellisuutta. Itsetuntosi on laskenut ja yrität miettiä syytä erilaisuuteesi. Miksi juuri minä? Positiivisen palautteen saaminen kanssaihmisiltä on erityisen tärkeää, jotta voisit tuntea itsesi arvokkaaksi. Jos päähäsi on kuitenkin pinttynyt vain muiden negatiiviset kommentit sinua kohtaan, ei muuta vaihtoehtoa ole kuin huonommuuden- ja alemmuudentunne.

Tässä vaiheessa saatat tehdä virheen, jonka itse tein: vetäydyt lähes täysin sosiaalisesta kanssakäymisestä. Peilaat itseäsi ainoastaan konkreettisesta peilistä muiden ihmisten sijasta. Yrität katsoa peiliä ja ajatella: "olen normaali", mutta et ikinä usko itseäsi. Jokainen vilkaisu peiliin on suurtakin suurempi pettymys.

Sinun on vaikea luottaa ihmisin, joten palaaminen takaisin sosiaaliseen elämään tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Kaikki eivät siihen pystykään. Minun piti usean kuukauden ajan pakottaa itseni sosiaalisiin tilanteisiin ennen kuin lakkasin tuntemasta sairaallollista ahdistusta ja häpeää. Se kuitenkin kannatti.

Kun ikäluokkasi ihmiset ovat vihdoin kasvaneet aikuisiksi, suurimmalla osalla heistä ei ole enää tarvetta kiusata toisia oman egonsa pönkittämiseksi. Vaikka olisit edelleen se hiljainen porukassa, ihmiset eivät välttämättä enää naura sinulle. Tätä minun oli vaikea uskoa. Siihen meni vuoden päivät.

Nyt ymmärrän myös oman osuuteni sosiaalisten suhteiden rakentamisessa ja ylläpitämisessä. En voi odottaa, että ihmiset tulevat hakemaan minut kotoani ja ilman vastakaikua heidän ystävälliseen käytökseen saisin heistä kavereitani. Juuri tällä ajatusmallilla toimin aikaisemmin. Suorastaan testasin ihmisiä. Ajattelin: "jos he oikeasti haluavat olla ystäviäni, he kyllä tulevat hakemaan minut mukaani". Klassinen epäonnistumisansa. Eivät he tule, jos en itse ole antanut ymmärtää olevani kiinnostunut heidän seurastaan.

Kun jaksat pakottaa itsesi ihmisten seuraan, vihdoin jonain päivänä unohdat edes miettiväsi motiiveja heidän ajatustensa takana ja alat jopa nauttia muiden seurasta. Sitkeällä yrittämisellä - ja lopulta silloin kuin vähiten yrität - löydät vielä jostain ystäviä, joita ilman et voisi kuvitella eläväsi.